Suosituimmat mobiilipelit vaihtuvat säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin riippuen siitä, mitä pelejä kulloinkin lanseerataan kaikkein näkyvimmin kampanjoin. Monet mobiilipeleistä nousevat suurimpaan suosioon brändihittinä kuten Angry Birds, tai somen ansiosta. Suosittuja mobiilipelejä löytyy oikeastaan pääasiassa kolmesta pääkategoriasta.

Mobiililaitteille tehdyt pelit

Voisi tietysti ajatella, että kaikkein suosituimpia hittipelejä olisivat nimenomaan mobiililaitteille kehitetyt viihteelliset pelit, kuten esimerkiksi Clash Royale ja South Park-peli. Pokemon GO oli melkoinen pelimenestys tullessaan, eikä sen aika vieläkään ole ohi, mutta suurin hypetys on sen osalta toistaiseksi hiipunut.Suosituiksi nousseet pelit säilyttävät suosionsa ainoastaan aktiivisten ja innovatiivisten päivitysten ansiosta, mutta toki myös uusi sukupolvi mobiililaitteiden käyttäjiä löytää aina uudelleen samojen pelien pariin. Kotimaisen kuvataiteilija Petronella Grahnin kehittämä Pomenia on noussut mobiilipelien hitiksi, josta Iltalehtikin uutisoi sekä verkkojulkaisussaan että painetussa mediassa.Pehmeämpää otetta kaivataan etenkin nuorempien lasten pelattavaksi ja asia on ajankohtainen, sillä mobiilipeleihin liittyy usein täysin tarpeetonta väkivaltaa – joka periaatteessa on turhaa ja poikkeuksetta haitallista aina. Mobiililaitteilla on mahdollista pelata muutenkin samoja väkivallattomia pelejä kuin nettiselaimillakin tavallisilla nettisivustoilla, esimerkiksi Pikku Kakkosen ja monien ulkomaisten, lapsille suunnattujen maksukanavien tai ohjelmien kotisivuilla.

Mobiilikasinot

Toinen pelikategoria mobiililaitteilla ovat oikeastaan mobiilikasinot ja nettikasinoiden mobiiliversiot. Kasinoille tarjottavat ilmaiskierrokset ovat hyvä syy rekisteröityä – mutta rekisteröityessään on oltava tarkkana, sillä saman kasinon netti- ja mobiiliversiolle on yleensä sallittua luoda vain yksi asiakastili. Kyseessä on siis sama kasino, jolla voi asioida eri laitteilla, mutta samoilla kirjautumistiedoilla. Saat hyvää tietoa mobiilikasinoiden talletusbonuksista kasino-oppaasta, josta selviävät muutenkin parhaat nettikasinot mobiiliversioineen.

Mobiililaitteille optimoidut peliversiot

Väkivaltaista taistelua ja komiikkaa yhdistelevä, ilmiöksi noussut Fortnite Battle Royale tuli ensin tunnetuksi konsolipelinä, jonka suureen suosioon myötävaikuttivat lukuisten tubettajien julkaisemat pelivideot. Fortniten mobiiliversiossa ei tarvitse odottaa taistelukutsua, vaan iPhonella pelin tuoksinaan pääsee saman tien.Fortniten myötä Suomen nuoriso ja vähän varttuneempikin väki muun muassa flossaa ja däbbää. Jollet ole tietoinen siitä, mitä kyseiset termit tarkoittavat, olet tällä hetkellä auttamattomasti out.